Saunominen tehostaa liikunnan terveyshyötyjä

Liikunnan ja saunomisen yhdistäminen kannattaa. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyn tutkimuksen mukaan liikunta ja saunominen vähentävät valtimotautien riskiä parantamalla kestävyyskuntoa ja laskemalla verenpainetta ja kolesterolitasoja. Vaikutukset näihin valtimosairauksien riskitekijöihin olivat suurempia kuin liikunnalla yksinään.

Valtimotaudit ovat merkittävin toimintakyvyn heikentäjä ja ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja Suomessa.

– Valtimotaudit aiheuttavat kansanterveydellistä ja -taloudellista taakkaa, minkä vuoksi tautien ehkäisyä tehostavien uusien keinojen löytäminen on tärkeää, toteaa väitöskirjatutkija Earric Lee Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimusjakson aikana havaittiin, että liikunta yhdistettynä saunomiseen paransi kestävyyskuntoa ja madalsi systolista verenpainetta sekä kokonaiskolesterolitasoja enemmän kuin pelkkä liikunta. Myös pelkkä liikunta paransi kestävyyskuntoa ja vähensi rasvamassaa verrattuna kontrolliryhmään.

– Tutkimuksen tulosten perusteella saunominen voi tehostaa liikunnan positiivisia vaikutuksia valtimoterveydelle varsinkin vähän liikkuvilla ja huonokuntoisilla aikuisilla, Lee lisää.

Tutkimuksessa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa, kuinka kahdeksan viikon yhdistetty liikunta ja saunominen verrattuna liikuntaan yksinään vaikuttavat verenpaineeseen, kestävyyskuntoon, kolesteroliarvoihin, valtimoiden jäykkyyteen ja kehon koostumukseen keski-ikäisillä, vähän liikkuvilla aikuisilla.

Yhdistettyyn liikunta- ja saunomisohjelmaan osallistuneet liikkuivat kolmesti viikossa 50 minuuttia ja saunoivat 15 minuuttia liikuntaosion jälkeen. Osa tutkittavista osallistui vain liikuntaosioon. Lisäksi tutkimuksessa oli kontrolliryhmä, joka jatkoi tavanomaista arkeaan.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutetun tutkimuksen tulokset julkaistiin tieteellisessä American Journal of Physiology -lehdessä.

Alkuperäinen artikkeli

Lee E, Kolunsarka IA, Kostensalo J, et al. The effects of regular sauna bathing in conjunction with exercise on cardiovascular function: A multi-arm randomized controlled trial [published online ahead of print, 2022 Jul 4]. Am J Physiol Regul Integr Comp Physiol. 2022;10.https://journals.physiology.org/doi/abs/10.1152/ajpregu.00076.20221152/ajpregu.00076.2022. doi:10.1152/ajpregu.00076.2022