Kyselytietojen perusteella suosituksen mukaan liikkuvien lasten ja nuorten osuus on hieman kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana. Liikemittaritietojen mukaan liikkumisessa ei sen sijaan ole tapahtunut muutosta. Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaan, eli vähintään tunnin reippaasti tai rasittavasti jokaisena päivänä. Liikkuminen vähenee selvästi iän myötä ja samalla paikallaanolon määrä lisääntyy. Lapset ja nuoret löysivät liikunnasta vähemmän merkityksellisiä asioita vuonna 2018 kuin aiemmin. Paljon liikkuvat lapset ja nuoret kokivat vähemmän yksinäisyyttä ja heidän.. Read More